Tosiaankin linja-autolla on tullut matkusteltua kolmannesta luokasta eteenpäin lähes päivittäin. Nykyisin tosin linja-autolla matkustaminen rajoittuu lähinnä maksimissaan 90 minuuttia matkoineen kestäviin kaupungissa käyntireissuihin ja harrastuspaikkoihin menemisiin. Ihan tylsyydeksenne kerrataan nyt sitten kotikaupunkini linja-autohistoriaa.
Joitakin vuosia takaperin, kun paikallisliikenne oli vielä entisen omistajansa hallinnassa alkoi liikenteeseen ilmestyä uusia linja-autoja vanhojen lisäksi. Vanhoilla linja-autoilla tosiaan tarkoitan vanhoja korkealattiaisia busseja, kapeine ovine ja käytävine sekä pehmeine penkkeineen. Kaikesta huolimatta nämä vanhat rotiskot olivat vielä niinä päivinä varsin miellyttäviä. Uudet linja-autot tuoksuivat vasta tehtaasta tulleille, niiden penkkeihin ei ollut piirrelty, missään ei ollut kiinni purkan purkkaa ja stop-nappuloita olikin yllättäen lähes jokaisen penkin kohdalla käytävätasossa. Lisäksi uudet autot olivat matalalattiaisia, niiden käytävä ja kulkuovet leveät, voisikin sanoa että kaikki oli ikään kuin vastakkaista vanhoille autoille. Noina päivinä ainoa mielipiteeni asiaan oli – rahantuhlausta. Voin kuitenkin vakuuttaa, että noin kuukausi sitten suoritettu bussimatka vanhassa korkealattiaisessa, ahdistavan kapeassa, pehmeä penkkisessä linja-autossa, jossa napit ovat katossa tai oven luona sai minut kiittämään uusista linja-autoista.
Uudistusten makuun päästessä päätettiin uusia myös kortinlukulaitteet sekä matkakortit. Vanhassa laitteessa korttia näytettiin laitteessa olevalle levylle ja samalla painettiin levyn muodostama nappi alas, jolloin kortilta veloitettiin matka. Uudet laitteet kuitenkin toimivat erilaisella periaatteella, joka aiheutti pitkän aikaa hämmenystä ihmisissä. Levyä ei nimittäin enään tarvinnutkaan painaa vaan tarkoituksena oli vain näyttää korttia maksimissaan 3 cm etäisyydeltä laittelle ja pitää kortti mahdollisimman hyvin paikallaan sen lukemista varten. Entä ne uudet kortit sitten? Vanhat linja-autokortit tosiaankin vaihtuivat sirullisiin kortteihin, koska sirullisten korttien sanottiin olevan monipuolisempia ja tietenkin paljon parempia kuin ne vanhat hömppäteknologialla tehdyt kortit, jotka kylläkin siihen päivään asti olivat toimineet varsin moitteettomasti.
Ei kuitenkaan mennyt aikaakaan, kun uudet sirulliset kortit osoittivat toimimattomuuttaan jos jonkinlaisilla ongelmilla. Hyvin usein korttitoimistolle olikin jonoa, kun ihmiset olivat korjauttamassa jumittunutta korttia, vaihtamassa sitä siruongelman takia tai jostakin muusta syystä. Lisäksi alkuperäisissä sirukorteissa oli vielä päivä, jolloin se pitäisi viimeistään uusia. Itse jouduin kerran vaihtamaan sirukorttini uuteen, josta myös tuo “parasta ennen” -päiväys oli poistettu. Sirukorttien kausi kesti kuitenkin varsin lyhyen aikaa, kun vuoden 2008 aikana sirukorttien sijasta käyttöön alettiinkin myöntämään niitä hömppäteknologian siruttomia kortteja. Nyt 2009 syksystä sirukorttien käyttö on jo päättynyt kokonaan ja vanhat voi palauttaa lipputoimistoon hyödyttöminä.
Vuonna 2009 ei ole kuitenkaan törmätty pelkkään vanhojen korttien poistamiseen. Uudistusta tehdään nykyään näkyvästi linja-autoissa, kun niitä vaihdetaan uuden omistajan omaan malliin. Siis linja-autojen vaihto – jälleen kerran. Ei tässä kuitenkaan vielä kaikki. Busseihin on nyt saatu myös uudet kortinlukulaitteet (kyllä, nekin jälleen kerran). Uudet laitteet tulivat käyttöön sopivasti koululaisten syyslomaviikon aikana. Kuinka laitetta käytetään varsinaisesti en vielä tiedä, mutta ensimmäisellä kertaa kortti pitää antaa kuljettajalle luettavaksi. Kuvitelkaapas sitä syyslomaviikon jälkeistä maanantaita, kun jo muutenkin ahdas ja täyteen pakattu aamuruuhkavuoro etenee kolme kertaa hitaampaa, kuin normaalisti, sillä kuski joutuu lukemaan lähes kaikkien kortit.
Uudesta laitteesta haluan sanoa vielä muutaman sanan. Siinä, missä linja-auton jono veti ennen kohtalaisen reippaasti ja kuskia saattoi tervehtiä iloisesti ilman pitkää vaivautunutta hiljaisuutta on se nykyisin lähes mahdotonta. Uusi laite on sijoitettu poikkeuksetta kuskin eteen ja se tuntuu lukevan korttia kaksi kertaa sen ajan, mikä vanhalta laitteelta kului, puhumattakaan siitä kuinka vähän aikaa tuo “levynappinen” muinaislaite kulutti. Nyt en ole varma pitäisikö kuskia tervehtiä ensin vai vasta kortin luvun jälkeen, mutta vaivautunut hiljaisuus syntyy kuitenkin. Kuskitkin tuntuvat nykyään tervehtivän vähemmän, tosin ehkä se on vain tuntemus.
Ehkä tästäkin uudistuksesta vielä selvitään.
(kyllä se on katto)
(ja tuo palanut levy on se, jolla kanneton maitokattila räjähti)
