Näin opiskelijana tulee monesti mietittyä kaupassa pitkiäkin aikoja, että mitä sitä haluaisi ostaa ja mihin olisi varaa. Jostakin on aina tingittävä. Joskus täytyy tinkiä ruoasta, kun ehjää vaatetta pitäisi saada päälle, seuraavan kuukauden voikin jo vierailla ystävillä ja sukulaisilla – sopivasti ruoka-aikaan. Onneksi nämä huolet voi hetkeksi unohtaa, kun avustusjärjestöt jakelevat ruoka-apupaketteja vähävaraisille (opiskelijat, työttömät, suurperheet, jne). Rahoittajia näille paketeille on erilaisia, itse lähdin mukaan EU:n tukemaan ruoka-apujakeluun.
Lauantaina hiukan ennen kymmentä suuntasin askeleeni avustuspaikalle. Ensimmäiset kassit oli tarkoituksena jakaa ihmisille kellon ollessa kymmenen. Tehtäväni oli huolehtia kirjanpidosta. Kassit oli onneksi laitettu kuntoon jo perjantaina, joten minun tarvitsi vain huolehtia, että perhekoon mukaan erityyppisiä kasseja lähti perheisiin oikeat määrät. Päivä sujui varsin mukavasti ja hiukan yli 200 kassista noin kuutisen kymmentä jäi ilman hakijaa. Neljän tunnin kirjanpidon jälkeen lähdin itse kotiin yhtä sosiaalista kokemusta rikkaampana – kassin kanssa.
EU-kassin perussisältö on yksinkertainen: jauhopussi (vehnä- tai sämpyläjauho), makaroonia, hapankorppua, näkkileipää, maitojauhetta, 4-viljanhiutaleita, ruis-digestive keksejä sekä valmisateria, lisäksi osa pakkauksista sisälsi myös mysliä. (parempi kuva tulossa)
Lisäksi koonneesta järjestöstä riippuen kassissa oli mahdollisuus myös muuhun sisältöön. Järjestö, jonka mukana itse olin oli saanut avustusta niin ilmaiseksi kuin nimellisellä korvauksella paikallisilta kauppiailta ja ruoan-valmistajilta. Pakkaukseen saattoi siis saada mukaan myös: pilttiä, pullaa, rinkeleitä, margariinia, ananas-säilykettä, tonnikala-säilykettä, kalapullia, leikkeleitä, toisenlaisia keksejä, makaroonia ja tuoretta leipää. Ystävälliset kauppiaat olivat huomioineet myös ihmisten muita tarpeita lahjoittamalla hammasharjoja, hiuslakkaa, hoitoainetta, meikkilaukkuja ja reppuja.
Kokonaisuudessaan päivä toi hyvän mielen ja pääosa asiakkaista oli varsin tyytyväisiä saamansa kassin sisältöön, muistettavin kommentti olikin: “Ikinä en oo nähny näin paljo ruokaa!” jota paikalta poistuva mies päivittelikin pidemmän aikaa. Jotkin samankokoiset perheet sitten valittelivat, sitä kun mukaan sai vain ja ainoastaan sen yhden kassin. Tässä saattoikin jo miettiä kuinka suuri tarve näillä henkilöillä oli avustukselle, kun kerta yksi kassi tuntui niin mitättömältä. Toisaalta tilanteissa, kun kasseja alettiin pöytään tuomaan kolmea tai neljää, perhekoon noustessa, huomasi sen kuinka vastaanottaja katsoi epäuskovasti ajatellen: “Ei voi olla totta, nuoko nyt pitäisi sitten kantaa?” Kauppareissua ei siis vähään aikaan tarvitse suunitella.