Jotain randomia ja kaikkea siltä väliltä

27.10.2009

Harkitsetko ammattia talveksi?

Filed under: huumori — Tags: — Unelma @ 21:39

Syksyisiä iltoja voi viettää monella tapaa. Yksin tekemisen keksiminen voi olla hankalampaa kuin kaverin seurassa, mutta voin sanoa, että työpaikkoja etsiessä aika kuluu varsin mukavasti myös yksinään. Varsin hauskaa tästä tulee, kun ammattinimikkeet tulevat käyttöön.

Kaikkihan ovat kuulleet siitä Himalajalla asuvasta Jetistä. Siis siitä lumimiehestä. Kukaanhan ei ole sitä todistettavasti nähnyt, mutta jokaiselle ihmiselle on aivan täysin selvää, että tälläinen olio tallustelee Himalajalla. Nekin, jotka eivät ole vielä uskoneet tähän olioon voivat nyt lyödä itseään kepillä päähän, kun ovat olleet niin typeriä. Vai pitäisiköhän meidän kuitenkin puhua lumimiesten olemassa olosta? No, kukin päättäköön itse.

lumimies1

“Työ soveltuu opiskelijoille ja/tai lisäansioita etsiville, sillä työtehtävät sijoittuvat varhaisiin aamuhetkiin ja/tai viikonloppuihin.” Tietäkääs hyvät ihmiset, että lumimiehiä ei kannata siis metsästää kuin aamuisin tai viikonloppuisin, muina aikoina ne viettävät lomaa.

“Edellytämme sinulta kohtuullista fyysistä kuntoa, sitoutumista työhön, reippautta ja asennetta.” Jotenkin voin ymmärtää kaikki nämä edellytykset…

Powered by WordPress